tiistai 25. maaliskuuta 2008

Vihdoinkin, avaimet käteen ja hommiin!

Tänään on se päivä, kun minusta tuli virallisesti kirkon- ja väestörekisterikeskuksen kirjoissa sellaisen kaupungin asukas, josta olen aina sanonut, etten sinne muuta.
"Minne tahansa, mutta en sinne!"

Sillä lailla. No, tänään saamme avaimet käteen ja voimme alkaa maalailemaan ensimmäisiä seiniä. Kaikki jalka-, sekä ovilistat täytyy maalata myös. Miten ihanaa... Pääsiäisen aikana saimme melkein koko vanhan asunnon pakattua, jopa keittiö on ihan viimeisiä rojuja vaille valmis. Yllätin itseni myös paketoimalla vaatekomeroni sisällön alle vuorokaudessa siisteihin nyssäköihin ja laatikoihin.
Teollisuusjätesäkillinen erilaisia laukkuja tosin hirvitti jopa itseäni.

Päätin uuden asunnon suhteen, että saadakseni kämppään jotain särmää, ruokahuoneen päätyseinää ei maalata kokonaan, vaan ainoastaan keskeltä. Samoin päätin kloonata äitini uuden asunnon seinät, eli jättää sekä makuuhuoneen että olohuoneen isot, maalattavat seinät reunoista "auki". Tarkoitan siis sitä, että väri maalataan noin 10-15cm päästä kulmasta, jolloin seinästä tulee sellainen graafisempi, panoramamainen ilmeeltään.

Tänään haetaan myös viimein se tilattu, ihana ruokahuoneen lamppu! Tässä kyseisen lampun kuva vielä.

Lisäksi on pakko sanoa, että mulla on maailman ihanin mies! Eipä siitä sitten, sen enempää ;)

Ei kommentteja: