Harrastuksena anoreksia.

On se outoa. Mä luulin, todella, että askeleet eteenpäin olisivat jo kulkeneet tarpeeksi pitkälle. Ettei enää tarvitsisi painia samojen, aivan turhanpäiväisten ahdistusten kanssa. Etsin vintage-henkistä Vogue-lehden kansikuvaa profiilikuvakseni. Törmäsin sitten tähän.























Olen jo pitkään voinut katsoa itseäni peiliin ja antaa itseni mussutella ja syödä ja olla pakonomaisesti liikkumatta. Viimeisin kuntoiluprojektini tiputti minulta yli neljä kiloa elopainosta - mikä tästä noin 45 kilon normaalipainostani on melko paljon. Olin ihanan hoikka, mutta tajusin kyllä itsekin, kuinka fucked up olin. Päätin jouluna sitten antaa mennä ja olen, kuten sanoin, ollut ihan fine asian suhteen.

Äsken tuo kuva lävähti silmilleni ja ajattelin tulevaa kesää. Yök. En tahdo olla tällainen tavallinen pullapitko kesäkaduilla. Tahdon olla sittenkin luikku.

Kaverini kaikessa äärimmäisessä älyttömyydessään, nippanappa parikymppisenä maksaa siitä, että hänen persettään nostetaan sähköllä ja infapunalla. "Toinen pakarani on alempana, kuin toinen. Se pitää korjata!" Niin sairaana en ole itseäni pitänyt. Mutta ei tämä paljoa parempaa touhua ole.

Ei tässä iässä enää pitäis ajatella näin.. Lapsellisesti.

Todellakin, sisustuksellista sunnuntaita kaikille - minä taidankin puunata keittiön, jos tässä saisi jotain muuta ajateltavaa. Kerään muuton alta kaikki turhat vaatteet nyt jätesäkkeihin ja vien ne UFF:n keräykseen.